Hieman jälkijunassa julkaisuna Kolumnini SF-Caravan Turku ry jäsenlehdessä Caravanposti 1/2020. Tämä on jäänyt epähuomiossa nostamatta tähän blogiin aiemmin.
Tekstistä havaitsee että kolumni on kirjoitettu juuri ennen Covid-19 pandemian julistamista. Esimerkiksi Turun Messukeskuksessa pidettävät CaravanShow -erikoismessut on pakon edessä jouduttu siirtämään eteenpäin toistamiseen.
One Response so far.