Käytän kesällä aikaa kiertäen alueilla eri puolilla Suomea. Syksymmällä toivon että minulla on mahdollisuus osallistua kutsuttuna YT-alueiden tapaamisiin, jolloin pääsen useamman jäsenyhdistyksen edustajien kanssa keskustelemaan tulevista suunnista. Jos näiden yhteydessä haluaisit tavata tai keskustella SF-Caravan ry jäsenyhdistysten näkökulmasta harrastuksemme edunvalvonnasta, markkinoinnista, jäseneduista tai yleensä liiton toimintamallista, ole yhteydessä minuun puhelin 0400522895 tai sähköpostitse olli@yksityinen.net. Mahdollisuuksien mukaan haluan sovittaa matkaani tavatakseni sinut matkalla.
- Viikolla 30 (24.7.-28.7.) olen liikkeellä eteläisessä Suomessa,
- Viikolla 31 (31.7.-4.8.) Pohjanmaan suunnilla ja viikonloppuna Lohenpyrstön juhlilla
- Viikolla 32 (9.8.-11.8.) loppuviikolla Varsinais-Suomessa
- Viikolla 33 (14.8.-18.8.) olen Pohjoisen ja Itä-Suomen suunnilla, viikonloppuna Purhossa.
Syksymmällä on vielä suunnitelmat osin avoinna ja siten sovittavissa.
Uuden puheenjohtajan toimikausi alkaa vuoden 2018 alusta. Sitä ennen minulla on liiton kanssa on enää pari tapaamista ja osallistumista liiton tapahtumiin, jotka osallistumiset liittohallitus on ennalta päättänyt. Ne ovat omasta näkökulmastani kovasti vähissä. Tapahtumiin kuuluu myös syyskuun lopussa pidettävä suunnittelukokous, joka on keskeinen lähtökohta tulevien vuosien toiminnan suunnittelulle. Mitenkään nopealla aikataululla uusi puheenjohtaja ei pääse liiton toimintaa uusille urille ohjaamaan.
Sormeni syyhyävät jo tarttua uusiin asioihin. Puheenjohtajakausi ei voi lähteä liikkeelle tutustuen tai opetellen. Jäsenyhdistykset odottavat uusia asioita tapahtumaan heti, tai vähintään tietoa koska ne tulevat muuttumaan. Tammikuun alussa on liiton keskeisin messutapahtuma Turussa sekä erityisesti puheenjohtajapäivät 20.1.2018, joita odotan kovasti. Helmikuussa on alueisäntäpäivät ja helmikuun loppuun mennessä yleensä on valmistunut seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio, tässä tapauksessa Seinäjoen liittokokouksessa esitettävä toimintasuunnitelma vuodelle 2019. Vuodenvaihteen paikkeilla tehdään myös Caravan-lehteen hieman syvällisempi katsaus ajatuksiini liiton tulevasta toiminnasta. Näihin asioihin on aihetta valmistautua.
Rehellisesti sanottuna en kehtaisi kertoa liiton jäsenille että ensimmäinen mahdollisuuteni vaikuttaa liiton toimintaan liittyisi vuoden 2020 toiminnan suunnitteluun! Näin ei varmasti tule myöskään käymään, tämä vain edellyttää aktiivista toimintaa jo ennen toimikauden alkua.
Olen erittäin iloinen puheenjohtajavaalin jälkeen saamastani yhteydenpidosta. Vaikka tehtävässä on odotettavissa paljon haasteita ja tekemistä, on mukava kun sitä saa lähteä tekemään jäsenyhdistyksien tuella ja asioilla, joista jäsenkunnan näkemyksiä on jo aiemmin tullut selvästi ilmi. Niihin on mukava lähteä yhdessä hakemaan vaihtoehtoja ja ratkaisuja tulevina vuosina. Niitä varten tähän haastavaan tehtävään hain.
Kesän jälkeen olen kaavaillut jakavani jäsenyhdistyksien puheenjohtajien kanssa liiton toiminnasta syntyneitä ajatuksia ja suunnitelmiani. Keskustelujen perusteella uskon ja toivon näiden ajatusten saavan jäsenistön tuen.
Tietenkin on aiheellista muistaa että puheenjohtajalla on liittohallituksessa yksi ääni ja muut valitsemanne luottamushenkilöt yhtä lailla käyttävät päätösvaltaa liiton asioissa. Yhdessä heidän kanssaan saamme varmasti harkitut ja perustellut päätökset aikaan – ja niin että olemme yhdessä niiden sisällöstä merkittäviltä osiltaan vaihtaneet ajatuksia.
Heti puheenjohtajavaalin jälkeen minulta jo kysyttiin että miten tulemme esittämään liittokokoukselle sääntömuutosesityksen suorajäsenyydestä. Koen tämän asian tulleen niin selkeästi ja moneen kertaan käsitellyksi ja tyrmätyksi että minulla ei ole nykyisillä perusteilla otsaa tuoda enää tuollaista ehdotusta käsittelyyn. Ei vaikka osa liittohallituksen jäsenistä tuota asiaa jostain syystä edelleen pyörittää mielessään. Jospa pyrkisimme löytämään ratkaisuja harrastuksemme haasteisiin ensisijaisesti jostain muista ratkaisumalleista, tämä kun ei tunnu kumpuavan jäsenistön odotuksista.
Hyvää matkailukesää – nautitaan Suomen upeasta luonnosta vaikka aina ei hellettä tai edes poutaa olisikaan 😉 Ollaan yhteydessä.
Olli Rusi
SFC 080349-0
SF-Caravan ry tuleva puheenjohtaja vuosina 2018-2020