Jukolan perillä on joukkovoimaa

Julkaistu SF-Caravan Oulun Seutu ry jäsenlehdessä Jukolan perillä on joukkovoimaa Caros 1/2017

Jukolan perillä on joukkovoimaa!

Suomen satavuotisjuhlavuosi, kuten myös SF-Caravan ry:n teema kuluvalle vuodelle korostavat yhdessä tekemistä. Karavaanariharrastus on ollut koko historiansa ajan esimerkki yhteisöllisyydestä ja yhdessä tekemisen voimasta. Joukkovoimasta.

Liiton toiminnan alkuvaiheissa harrastus veti yhteen hyvin samanlaisista asioista kiinnostunutta jäsenkuntaa ja siksi myös toiminta palkitsi mukaan liittyneitä helposti. Se on lämmin perinne ja tunnemme sen vieläkin omaksemme. Toisaalta on hyvä havaita että kasvu tuo myös uusia haasteita. Viisikymmentä vuotta sitten jäseniä oli sata. Jäsenmäärä saavutti tuhannen rajan vuonna 1971. Kymmenen tuhatta jäsentä liitto palveli vuonna 1979 ja toistaiseksi suurin jäsenmäärä saavutettiin juhlavuonna 2014, jolloin jäseniä oli kaikkiaan 63 773 kappaletta. Jäsenmäärän kasvu on ollut huimaa!

Sekä ajat että ihmiset ovat muuttuneet reilu viidenkymmenen vuoden aikana. Me emme enää ole yhdestä muotista lähtöisin, yksilöllisyys ja omat valinnat ovat suosiossa. Suureen jäsenmäärään mahtuu paljon erilaisia ihmisiä. Eri tapoja harrastaa ja myös erilaisia persoonallisuuksia. Sen pitää olla harrastuksemme rikkautta. Menneitä vuosikymmeniä keskeisempi tehtävä meillä on tunnistaa erilaiset tavat harrastaa ja myös ihmisten toisistaan poikkeavat odotukset harrastukselle. On monta eri mielikuvaa siitä, mikä on hyvää, oikeata ja kaunista tapaa harrastaa matkailuajoneuvoja. Lisäksi ne ovat kaikki ihmiselle itselleen oikeita käsityksiä. Meillä on niin monta tapaa nauttia ja olla ylpeitä harrastuksestamme!

Pysähdytään hetkeksi tähän ajatukseen. Kun tapaan eri tavoin harrastavan karavaanarin tai erilaisia asioita arvostavan harrastajan, kuinka suhtaudun tähän erilaisuuteen? Ryhdynkö oikaisemaan väärää toimintatapaa, olenko kiinnostunut selvittämään mikä tuossa toisessa tavassa voi kiinnostaa vai toivotanko iloisesti nautinnollisia kilometrejä ja päiviä oman harrastuksen parissa? Tämä suhtautuminen kertoo mielestäni enemmän meistä itsestämme kuin arvioinnin kohteesta.

Yhdessä tekeminen on kuluvalle vuodelle poimittu teema, mutta se tulee varmasti olemaan meille hedelmällinen toimintamalli myös tuleviin vuosiin. Yhdessä tekemisen perusta on toisten kunnioittaminen ja arvostaminen. Kun joukkomme on kasvanut näin suuresti, on helppoa jättää sivuun asiat, jotka ovat meille yhteisiä ja harhautua etsimään vain eroja. Keinotekoisiakin sellaisia.

Jukolassa oli seitsemän veljestä, jotka kaikki olivat hyvin erilaisia. Omalaatuisia jukuripäitä jokainen tahollaan. Jokaisella oli yhteisössä oma roolinsa ja kukin rikastutti kokonaiskuvaa omalla merkittävällä tavallaan. Veljesjoukko olisi ollut heikompi jos yksikin veljeksistä siitä olisi puuttunut. Siinä on melkoista viisautta, jota meidänkin sopii harrastuksessamme pohtia. Me kuulumme yhteen ja olemme heikompia jos joku meistä puuttuu joukosta. Me voimme valita olemmeko rakentamassa vai erottelemassa tätä kasvavaa harrastajien joukkoa. Ollaanko jatkossa vähän uteliaampia erilaisuuteen? Sallitaanko erilaisuus jotta siitä kasvaa tämä joukkovoima?

Meillä on joukkovoimaa ja vahvuutta kun niin päätämme ja höllennämme hieman pantaa jos se alkaa liikaa kiristää otsalla. Minä arvostan ihmisiä jotka ovat löytäneet oman tapansa nauttia matkailuajoneuvoista. Arvostan sitä yhdessä tekemistä, joka saa aikaan sellaista kehitystä, jota SF-Caravan Oulun Seutu ry on saanut yhteistyössä aikaan. Sekä erilaisuuden arvostamista ja toisiaan tukevan yhteistyön henkeä, joka alueen yhdistysten väliltä paistaa muuallekin. Hyvä me!

Hyvää Suomen satavuotista itsenäisyyspäivää, Hyvää Joulua ja Lupaavaa Uutta Vuotta 2018!

Olli Rusi

SF-Caravan ry puheenjohtaja vuoden 2018 alusta lähtien.

LEAVE A COMMENT